Riittämättömyyden tunne. Sitä kokee suurinosa ihmisistä jossain kohtaa elämäänsä. Voi tuntua ettei ole tarpeeksi hyvä omille vanhemmilleen ja täytä heidän odotuksiaan. Voi tuntua ettei ole tarpeeksi hyvä vanhempi lapsilleen tai voi tarjota täydellisiä lähtökohtia elämään. Tuntuu ettei suoriudu koulusta niin hyvin kun haluttaisiin tai haluaisi. Ettei ole työssään tarpeeksi hyvä. Ei ole puolisolleen hyvä. Ei nää ystäviä tarpeeksi. Ei urheile tarpeeksi. Ei syö oikein. Ei elä oikein. Ei riitä.
Tähän riittämättömyyden tunteeseen liittyy paljon surua, häpeää, vihaa. Kokemus siitä ettei riitä tai ole tarpeeksi on kuitenkin aina omassa päässä ja se kokemus on kokijalleen aito. Todellisuudessa se on vertailun luoma illuusio. Sen kantaminen on kuitenkin hyvin raskasta. Kun elämässä on paljon asioita; koti, perhe, työ, ystävät, harrastukset, yhteisöt jne. Tuntuu ettei saa tehtyä niin paljon kun haluaisi. Rajallisten resurssien raameissa alisuorittaa luomaansa rimaa. Pitäisi kuitenkin hoitaa työt, koti, ittensä ja vaalit vikisemättä.
Suorittaminen taas on oma myrkyllinen kierteensä, jossa ei pysty koskaan olemaan itselleen kyllin hyvä. Usein paineet tulevat ulkopuolelta ja ihmisen mielessä suorituskeskeisen yhteiskunnan asettamat raamit ovat todellisuus.
Näin vaalien aikan itse olen kokenut suurta riittämättömyyden tunnetta, pettymystä ja häpeää. Ne on ihmiselle kenties vaikeimpia tunteita käsitellä. Tuntuu ettei tee tarpeeksi, ei yritä tarpeeksi, väsyy liian helposti, ei ole riittävä. Monet kampailevat samojen fiilisten kanssa ja silloin tuntuu, että on todella yksin. Se yksinäisyys sen oman riittämättömyyden edessä oikein syventää sitä yksinäisyyttä. Mut halusin sanoo, ettet oo yksin. Me ollaan yhdessä tehty ihan tarpeeksi. Sitä ei ehkä usko ekalla kerralla, kun sen itselleen sanoo, mutta sano se sitten uudestaan ja uudestaan. Kunnes uskot. Koska vaikka vaalit on hyvinkin suorittamista, ei niitä tarvii suorittaa.
Ihmisiähän tässä vaan ollaan.