Uncategorized

Aluevaalit Pirkanmaalla ja kuntavaalit Tampereella

Olen ehdolla jatkokaudelle aluevaltuustoon kevään 2025 aluevaaleissa Pirkanmaalla ja ensimmäistä kertaa ehdolla kuntavaaleissa Tampereella. Aluevaalit 2021 olivat ensimmäiset vaalini ja olen vielä tänäkin päivänä äärettömän kiitollinen siitä luottamuksesta, jonka ansiosta pääsin vaaleista läpi valtuustoon. Noissa vaaleissa puhuin työntekijöistä ja heidän roolistaan sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluissa. Työskentelin itsekin Pirkanmaan sairaanhoitopiirillä ja 2022 jälkeen Pirhan alaisuudessa ihan …

Aluevaalit Pirkanmaalla ja kuntavaalit Tampereella Lue lisää »

Mikään ei muutu, jos mikään ei muutu.

Osavuosikatsauksessa 1-9/24 käytiin läpi tavoitteiden toteutumisen nykytilannetta, jossa kerrottiin mm. työntekijöiden työtyytyväisyyden parantuneen kyselyvastauksissa. Tavoitteeksi vastausprosentiksi oli asetettu 60%, mutta vastausprosentti jäi 26,2%. En pitäisi näin pientä vastausprosenttia kovinkaan luotettavana.Vaikka asiakas- ja potilastyötä tekevien työtyytyväisyys olisikin parantunut vastauksissa, on todettava, että moni työssään kuormittunut ja tyytymätön on saattanut lakata vastaamasta kyselyyn, kun siitä ei koeta …

Mikään ei muutu, jos mikään ei muutu. Lue lisää »

Soten ja pelan pitkä kuuma kesä

Nyt, kun ulkona on vielä kylmää ja liukasta, on kesälomia suunnitellessa mukava haaveilla jo sen lämmöstä. Kesätyöntekijöiden haku käy jo kuumana niin työtä hakevien kuin myös palkkaavien osalta. Sotella ja pelastustoiminnassa toimintaa ei voida ajaa alas, vaan hoito ja apu on turvattava myös kesällä. Kesä on kuitenkin rankkaa aikaa sotella niin sijaisille, kuin myös töissä …

Soten ja pelan pitkä kuuma kesä Lue lisää »

Meistä kukaan ei ole ilmaston silmissä täydellinen

Tänään 2.8.2023 on maailman ylikulutuspäivä.Luonnonvarojen ylikulutus kiihdyttää ilmastokriisiä ja luontokatoa, ja voi johtaa myös konflikteihin. Maapallon ihmiset ovat kuluttaneet seitsemässä kuukaudessa ne luonnonvarat, joiden tulisi riittää koko vuodeksi. Suomen osuus globaalista ylikulutuksesta on huomattavasti maailmanlaajuista keskiarvoa suurempi. Suomalaisten asukasta kohden laskettu kulutus ylittää maapallon rajat noin nelinkertaisesti. Kulutuksemme kiihdyttää ilmastonmuutosta ja aiheuttaa luontokatoa paitsi Suomessa …

Meistä kukaan ei ole ilmaston silmissä täydellinen Lue lisää »

Ollaan heidän puolella

Viime vuosina on maailmassa ollut lisääntyvästi taantumuksellista ”kehitystä” sateenkaari oikeuksissa ja vihamielistä suhtautumista lgbtiqa+ ihmisiä kohtaan. Sateenkaari arvoja ja oikeuksia voi puolustaa vaikka ei kuuluisi itse sateenkaari vähemmistöön. Tätä työtä näiden asioiden edistämiseksi ja ylläpitämiseksi tulee meidän kaikkien tehdä taukoamatta. Mikään saavutettu edistys ei ole itsestäänselvyys. Maailma on edelleen todella vaarallinen paikka monelle sateenkaari ihmiselle. …

Ollaan heidän puolella Lue lisää »

Luonto ei tarvitse meitä, me tarvitsemme luontoa

Suomalaiset ovat yksi eniten kuluttavista kansoista maailmassa: kulutamme oman osuutemme maapallon vuotuisista luonnonvaroista kolmessa kuukaudessa. Tänään olemme jo kuluttaneet osamme ja seuraava 9kk elämme yli luonnon kantokyvyn. Suomalaisten ylikulutuspäivä ajoittuu aina alkuvuoteen, sillä suomalaiset kuluttavat oman osansa noin nelisen kuukautta maailman keskiarvoa nopeammin. Ylikulutuspäivä on se päivä, jona ihmisten kulutus ylittää laskennallisesti maapallon kyvyn tuottaa …

Luonto ei tarvitse meitä, me tarvitsemme luontoa Lue lisää »

Ihmisiähän tässä vaan ollaan

Riittämättömyyden tunne. Sitä kokee suurinosa ihmisistä jossain kohtaa elämäänsä. Voi tuntua ettei ole tarpeeksi hyvä omille vanhemmilleen ja täytä heidän odotuksiaan. Voi tuntua ettei ole tarpeeksi hyvä vanhempi lapsilleen tai voi tarjota täydellisiä lähtökohtia elämään. Tuntuu ettei suoriudu koulusta niin hyvin kun haluttaisiin tai haluaisi. Ettei ole työssään tarpeeksi hyvä. Ei ole puolisolleen hyvä. Ei …

Ihmisiähän tässä vaan ollaan Lue lisää »

Puolustetaan demokratiaa

Tänään torilla keski-ikäinen miesoletettu taputti ohimennessään mua selkään ja totesi ”söisit enemmän lihaa”. Hänen toiminnassaan oli niin monta asiaa pielessä enkä aio vähätellä sitä, koska jollekin tuollainen käytös voi olla todella vaikea asia. Vähän myöhemmin kuulin, että taas on yksi vapaaehtoinen kohdannut uhkailua vaalityötä tehdessään. Ehdokkaiden kimppuun hyökätään niin verbaalisesti, kuin myös fyysisesti. Tämä on …

Puolustetaan demokratiaa Lue lisää »

Tasa-arvo ei vain tapahdu joskus, vaan se tehdään

Naistenpäivänä voidaan puhua naisten saavutuksista, -arvokkuudesta, -asemasta tai vaikka -ihanuudesta. Haluan puhua tasa-arvosta jota on viety eteenpäin, mutta karu totuus on ettei se ole vielä läheskään valmis vaan tehtävää on moneen suuntaan. Seuraavaksi puhun isistä ja äideistä, mutta muistetaan aina, että vanhempia on myös samaa sukupuolta jne. mutta tämä malli on tutuin kaikille ja selvyyden …

Tasa-arvo ei vain tapahdu joskus, vaan se tehdään Lue lisää »

Koulutuksesta ei leikellä

Koulutuksesta leikkaaminen tai lukukausimaksujen vaatiminen olisi hyvin lyhytnäköistä ja Suomen omaan jalkaan ampumista. Maksuton koulutus on keskeinen syy meidän hyvinvointivaltion olemassaoloon. Koulutuksen maksullisuus ja opiskelun tuista leikkaaminen lisää eriarvoisuutta, sillä kaikilla ei olisi varaa opiskella ja opiskelijat ovat jo nyt tiukilla nousseiden elämänkustannuksien kanssa. Tämä siirtää vähempiosaisuutta sukupolvelta toiselle, koska suurimmalla osalla ei vanhemmat voi …

Koulutuksesta ei leikellä Lue lisää »

Scroll to Top