Tiiäkkö mikä on ihan todella syvältä? Suorituskeskeisyys.
Meidän yhteiskunta odottaa kaikilta suoriutumista ja jos ei täytä sen vaatimuksia on huono ihminen. Ei saa epäonnistua, ei saa uupua, ei saa voida pahoin, ei saa luovuttaa, ei saa. Me mitataan kaikkea suoriutumista ja osaamista. Me ei jousteta siitä.
Meitä on kuitenkin niin monta erilaista. Osa meistä jaksaa, osaa ja voi hyvin, toiset taas ei. Se voi riippua meistä tai se voi olla meistä riippumatonta.
Mä tajusin vasta terapiassa et oon kasvanu suorittajaksi. Mun koko elämä on kasvattanu mut sellaiseks, koska mä en täyttäny näitä yhteiskunnan standardeja. Vähemmästäkin ihminen alkaa vaan suorittaa henkihieveriin asti, kun palaute on aina ettet riitä, et ole tarpeeksi. Mutta jos syy ei ole siinä ettei yritä tarpeeksi, niin ei auta yrittää lisää.
Tätä on vaikee selittää sellaselle joka ei oo kokenu ettei suoriudu tarpeeksi hyvin. Ihmiselle, joka on omanlaisensa eikä tunnu täyttävän yhteiskunnan vaatimuksia jaksamisessa, ei auta sanoa että teet vaan parhaasi, koska tuntuu ettei sekään riitä.
Pitää suoriutua koulusta, pitää suoriutua opiskelusta, pitää suoriutua täydestä työajasta, pitää urheilla, pitää hoitaa omat asiat ilman apua, pitää syödä terveellisesti, pitää pysyä hoikkana, pitää hankkia perhe, pitää ostaa omistusasunto, pitää, pitää, pitää…
Ei pidä.
Meidän jokaisen pitäisi olla mahdollisuus elää elämää sillä tasolla millä me pystytään, mutta uupumatta. Me kaikki ei olla samanlaisa, mutta miks meiltä odotetaan samaa suoriutumista yhteiskunnan hyväksynnän saamiseksi. Me ollaan kaikki samanarvoisia, vaikka me ei pystytä samaan kun jokut toiset. Me kaikki ollaan ihmisiä. Maailma muuttuu, se ei ole kun satavuotta sitten, mutta miks esim. meidän työaika on sama?
Yks syy sille miks minä olen saanut monta burnouttia on tämä meidän suorituskeskeinen yhteiskunta ja siks se on musta ihan tosi syvältä. Vai mitä?
Meillä kaikilla pitäis olla tukea, kannustusta ja joustoa.