Yläasteella kirjoitin uskonnon tunnilla etiikan esseen homoseksuaalien avioliitto- ja adoptio-oikeudesta. En voinut ymmärtää miten jollekin voin olla niin iso ongelma se mitä muut tekee. Perehdyin silloin aiheeseen ja siihen miten sitä perusteltiin puolesta ja vastaan. Puolustavat argumentit perustuivat tieteeseen, ihmisoikeuksiin, etiikkaan ja vapauteen. Vastustavat mielipiteet olivat pääsääntöisesti uskontoon perustuvia.
Miksi toisen uskomiset saisi esim. vähentää toisen ihmisoikeuksia? Ei jonkun uskomukset voi millään järjellä ajatellen määrittää toisen ihmisen elämää, etenkin jos hän ei niihin itse usko ja halua elää niiden mukaan. Valtion tasolla ei voida perustella kaikkia koskevia päätöksiä uskonnolla. Asioista pitää olla konkreettista näyttöä. Vaikka väestöstä ihmisiä on uskossa, on maassamme monia eri uskontoja ja myös ateisteja. Ihmiset saavat elää uskontonsa mukaisesti, kunhan se ei vaikuta muihin tai etenkään vahingoita muita. Mutta kenenkään ei tarvitse elää minkään uskonnon mukaisesti jos ei halua.
Ihmisoikeudet ei ole mikään uskon tai mielipiteen asia. Kaikilla on oikeus elää rauhassa ja olla mitä haluaa. Se ei ole keneltäkään muulta millään muotoa pois. He jotka kokevat tarvetta omalla uskonnollaan kontrolloida jonkun toisen elämää, voivat hankkia lemmikki kiven sen kontrolloinnin kohteeksi. Samalla voi katsoa peiliin ja etsiä sieltä sitä syytä miksi heillä on niin paha olla, että pitää sitä pahaa oloa purkaa muihin.
Uskonto on jokaisen henkilökohtainen asia, ei osa politiikkaa tai saa ulottua vaikuttamaan muihin.